keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Uusi vuosi...

ja paluu arkeen. Tämä viikko on mennyt ipanan kanssa päiväkotielämää opetellessa, ja ensi viikolla olisi tarkoitus palata sorvin ääreen. Eipä siis taida enää paljon jäädä aikaa ompelupuuhiin. Harmillista. Toivottavasti kuitenkin kevään mittaan saan vähän kangasvarastoa tyhjenneltyä, sitä ehti vähän kertyä tuossa syksyn aikana...
Joulukuussa muistaakseni ompelin jonkin verran, mutta ilmeisesti joku on unohtanut kuvata lopputulokset ja posti on kuljettanut tuotoksen pois jo aikoja sitten. Tällaisia otoksia kuitenkin koneelta löytyi:

Tilauksesta tehty rinksu, jossa materiaalina on mustaa Girasolia, Natin vihreää raitaliinaa (kuosin tunteva saa ilmoittautua) ja mustaa vakosamettia.

Omaan käyttöön tehty taaperokokoinen rinksu Girasolin Freshnessistä. Käytön jäljiltä hieman ryppyinen...


Omaan käyttöön tehty "rinksuneliö" eli rinksu aika pitkillä olkahihnoilla. Paneelissa on Girasolin Earthy Rainbow-liinaa, samoin hupussa, loput on mustaa vakosamettia. Tämä taitaa olla tämän hetken lempparireppu :-) ER-kuosia olen kuolannut niin kauan, että oli jo aikakin saada siitä tehtyä itsellekin jotain! Tässä rinksussa on erityisluvalla kopioitu Wompatin hiippahuppu, eli reppu on todellinen OOAK (one of the kind) ;-D



 Oma Ring Tai- ja muukin tuotanto siis mitä ilmeisimmin hiipuu pahemman kerran, mutta onneksi Liinalapsi jatkaa Ring Tain tuotantoa ja kehittämistä! Koala Ring Tai on nyt tilattavissa Liinalapselta, yksi valmiskin reppu näytti jo nettisivuilla olevan :-D  Käykääs kurkkaamassa: http://www.liinalapsi.fi/kauppa/ringtai

Onneksi päiväkodin aloittava ipana kaipaa todennäköisesti äidin haleja ja liinakyytejä enenevässä määrin kotona ollessa, joten kaikki ihanat liinat ja reput pääsevät käyttöön työhön paluusta huolimatta.

Mukavaa vuotta 2012 kaikille Wohveliwrapsin lukijoille, palailen taas kun aikaa siihen riittää :-D


Back to normal life... my baby is going to start in kindergarten and I have to go back to work. Making Ring Tais big time is over for me now, but Wearababy is taking over! http://www.wearababy.com/shop/ringtai?page=shop.browse&category_id=11

1 kommentti: