maanantai 24. lokakuuta 2011

Uusia tuulia :-)

Syyskuussa laitoin Liinalapsen Niinalle sähköpostia rinksusta. Totesin jo silloin, että omat resurssini eivät mitenkään riitä rinksujen massavalmistukeen. Koska kysyntää tuntui olevan, halusin tarjota ideaa jollekin, joka niitä myös pystyisi enemmän tekemään. Kuukauden verran ollaan käyty Niinan kanssa tiivistä sähköpostin vaihtoa aiheesta, ja Niinan prototyyppikin kävi Espoossa kriittisen raadin arvioitavana. Eilen Liinalapsi julkaisi Facebookissa ja uudessa blogissaan Ring Tain ja sen tarinan :-) http://www.liinalapsi.fi/blogi
Jatkan itsekin edelleen rinksujen tekemistä tilauksesta ja ehkä jossain vaihessa ilmankin, mutta tammikuussa tosiaan "oikeat työt" kutsuu, ja ompeluhommat varmaan jäävät sen jälkeen aika vähälle.

Sitten näihin omiin hommiin...
Viiime viikko oli Wohveliwrapsin historian hankalin. Pikkuipana ei suostunut nukkumaan päiväunia kuin puoli tuntia per päivä, ja sehän on täysin katastrofaalista ompelutoiminnan kannalta! Viime viikolla en siis saanut kerrassaan mitään aikaiseksi. Onneksi tyttö ymmärsi, että näin ei voi jatkua, ja on nyt kahtena päivänä kiskaissut taas unta parin tunin verran. Tässä tuloksia :-)

Girasolin Betulasta tehty rinksu valmistui pari viikkoa sitten (ennen päiväunilakkoa...)

Ellevillin Jadesta ja Natibabyn turkoosista bambutimanttiliinasta tehty rinksu. Tähän on tehty aiempaa selvästi leveämmät ja hieman lyhemmät rengaslenkit, jotta renkaat eivät pääsisi liikkumaan toisiinsa nähden niin paljon.


Tämä oli aikamoinen projekti! Liinapiireistä tutuksi tullut aktiivikantaja ja rinksun käyttäjä halusi rinksun itse huovuttamallaan villapaneelilla. Hihnoissa  ja paneelissa on paksua vakosamettia, ja siihen päälle piti vielä tikata paksu villapaneeli. Ompelukone ja ompelija olivat kovilla, mutta noin viiden katkenneen neulan ja muutaman hermoromahduksen jälkeen saatiin rinksu kuitenkin kasaan. Kovin läheltä ei tämän rinksun saumoja kannata tarkastella...

Nyt on taas yhteen rinksuun kankaat leikattuna, toivottavasti pikuruinen suostuu loppuviikonkin nukkumaan kiltisti.


I have realized that my resources won't be enough to fill market with Ring Tais, so I gave the idea to Niina at Wearababy. She took it seriously an dthe will probably start making them next year! You can read more on http://www.wearababy.com/

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kierrätystä ja huovutusta

Sain joku aika sitten fammultani jo pilven reunalla istuvan faffani ohuita villapaitoja, joita fammu ei halunnut heittää pois tai antaa sellaisenaan muiden käyttöön. Heitin niistä pari heti pesukoneeseen, tarkoituksena huovuttaa niitä jonkin verran.

Valkoisesta sini-salmiakkiruudullisesta villapaidasta tuli heti villahousut:


Kaavat tein suunnilleen HH Woolien mallilla, mutta tarkoituksella paljon naftimmat. Kotioloissa käytämme pikkuihmisellä oikeastaan vaan harsopötköä villahousujen sisällä, mutta yhtään tähän tarkoituksen sopivia pitkälahkeisia villiksiä meillä ei ole (enkä jostain syystä ole ehtinyt sellaisia vielä neuloa). Nämä luultavasti toimisivat mainiosti, jos pieni itsepäinen neitokainen vaan suostuisi niitä pitämään. Niissä on ilmeisesti rinsessalle liikaa sinistä... täytyy ilmeisesti tehdä vielä yhdet kokonaan valkoiset, ja vaikka huovuttaa niihin kukkasia :-D

Huovutusneulan ostin muutama päivä sitten, kun pähkäilin miten villapaitoja voisi käytää repun paneeliksi. Villapaneelisen repun teko on ollut mielessä jo pitkään, ja nyt sain materiaalitkin. Pelkkä tummansininen repun paneelina vaan ei oikein innostanut, joten sain hyvän syyn opetella neulahuovutusta.
Tässäpä siis ensimmäinen villarinksu:




Kyydissä isompi pikkuiseni. 4-vuotiaalle tuli väsy kotimatkalla ja pikkusisko pääsi kävelemään.

Huovutus oli hauskaa, ja paneelista tuli ihan nätti. Näitä täytyy siis tehdä lisää :-D

For teh first time in my life I used a felting needle. Of course to make a Ring Tai panel. It was easy, quick and fun, but sewing thick wool on an already double layer panel took some effort.

torstai 13. lokakuuta 2011

Missä mun renkaat?

Tilasin lisää rinksurenkaita jo ikuisuus sitten (tai siltä se ainakin tuntuu), mutta niitä ei vaan näy eikä kuulu. Toisin sanoen hommat seisoo. Yleensä en tykkää edes aloittaa mitään, jos en tiedä että voin tehdä sen loppuun saman tien. Nyt tuosta on ollut pakko joustaa, muuten hukun kohta tilauksiin. Kivaa sinänsä, mutta aikaa tarttis jostain saada vähän lisää.

Koska mitään oikeasti uutta ei ole valmiina, laitetaan tähän nyt pieni välispämmi tämän syksyisistä jo uuteen kotiin muuttaneista vauvalahjoista:


Tämän puuvillatoimikkaasta tehdyn vauvakokoisen wrap tai-mallisen neliön tein lapsuudenystävälleni, joka sai pari kuukautta sitten toisen pojan. Liina onkin päässyt käyttöön, kun vauva on kuulemma mieluiten koko ajan sylissä :-) Alemmassa kuvassa oma vauvani 1,5v kyydissä... taitaa olla aika reilun kokoinen vauvapaneelin kaava mulla...


Samalla systeemillä, mutta vähän erimallisella paneelilla ja erilaisella unituella varustettu neliö lähti viime viikolla toisen lapsuudenkaverin mukaan. Kolmen lapsen kanssa siitä saattaa olla joissain tilanteissa hyötyä ;-)

I have waited for new sling rings to make new ring tais for ever it seems.
Here are a couple of wrap tai-style wraps I made for my friends.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Rinksuja ja pussukoita

Uusi ompelukone on IHANA. Ei kiukuttele eikä rähjää, vaikka ompelisi kuinka paksun kangasnipun läpi. Ja kun aikaa ei mene koneen kanssa tappeluun, saa reppuja tehtyä paljon nopeammin :-) Tällä viikolla uuteen kotiin on lähtenyt jo kaksi rinksua, toivon mukaan saisin vielä pari kantovälinettä ommeltua, niin olisi rästihommat hoidettu!


Taaperokokoinen Ring Tai: ruskeaa vakosamettia ja Natinbabyn bambutimanttiliinaa

Vauvakokoinen Ring Tai: oranssia vakosamettia, paneelin toinen puoli Girasol Chichi Rediä (yllä) ja toinen puoli Girasol Cocoa Almondia (alla)



Ajattelin laajentaa toimintaa myös pikkutilpehööriin, koska pieniä liinanpalasia alkaa lojua nurkissa vaivaksi asti. Pari puhelinpussia olen jo tehnyt, ja liinaan tai reppuun kiinnitettävä pussukka pikkutavaroille, lompakolle tms. on suunnitteilla.



I have a new sewing machine! Yes! Things are sop much easier now. Already a couple of RIng Tais ready this week, only a few more to go... I also made a couple of phone cases, as for some reason it seems like I have wrap scraps all over the house now. 

lauantai 1. lokakuuta 2011

Tähdet taas pian järjestyksessä...

Saan tänään iltapäivällä Ihan Uuden Ompelukoneen :-)
Vein uudemman vanhan koneen huoltoon. Setä alkoi tietenkin heti kaupitella minulle uutta parempaa konetta, Janome-merkkistä (tässä tapauksessa uusi onkin parempi, koska se ompelee silmää räpäyttämättä 12krs farkun läpi!). En ihan heti hyökännyt konetta ostamaan, mutta kun setä lätkäisi heti kättelyssä huoltolaskua 120e + varaosat, ja lupasi vanhasta koneestani pari sataa hyvitystä, niin pakkohan se oli sitten kuitenkin ostaa... Onneksi kiltti äitini lupasi koneen jo etukäteen synttärilahjaksi, kun täytän taas puolipyöreitä :-D Edellinen kone olikin pyöreiden vuosien kunniaksi saatu lahja.

Tässä välissä olen ommellut äidin lainakoneella, ja jotain on tullut valmiiksikin:

Jossain määrin jämäpaloista tehty rinksu. Paneeli ja olkahihnat Girasolin Old Rosaa, paneelin toinen puoli ja vyötäröhihna ruskeaa vakosamettia

Kierrätyskeskuksesta löytyneistä verhoista tehty vauvakokoinen rinksu. Aika veikeä siitä tuli :-)

Kaverille tilauksesta tehty rinksu. Paneelina Girasolin Northern lights, muut osat vakosamettia.